17. lokakuuta 2009

Koiramaista elämää

Hellurei kaikenkarvaiset lukijat! Olette eksyneet Stellan blogiin, jonka aloitan tällä postauksella. Aion aloittaa kertomalla itsestäni jotain teille, jotka ette vielä tunne Stella-nimistä collieta.

Tarinani sai alkunsa 23. helmikuuta vuonna 2008. Tuona päivänä viisi pikkuista koiranpentua putkahti maailmaan. Samoihin aikoihin eräs nelihenkinen perhe oli joutunut ankaran koirakuumeen valtaan. Ainoa selviytymiskeino oli pitkäkarvaisen collien pennun hankkiminen. Ihmiseni olivat onnekseen löytäneet netistä Soonist-kennelin sivut. Näin tiemme kohtasivat.

Pari kuukautta syntymäni jälkeen koitti perjantai-ilta, jolloin kotipihallemme ilmestyi vieras auto. Sieltä ihmiseni saapuivat hakemaan minua! Pian Evijärven koti ja Rosa-äiti jäivät taakse, kun auton keula suuntasi kohti uutta kotipaikkaani. Noin tunnin kestoisen ensimmäisen automatkani aikana kerkesin ottamaan kunnon unet takapenkillä vuorotellen kunkin emännän sylissä torkkuen. Kotona sainkin jatkaa nukkumista rämäpäisimmällekin pikku riiviölle turvalliseksi tehdyssä takkahuoneessa heti iltapalan syötyäni. Onneksi sain kahdeksi ensimmäiseksi yöksi yökyläläisiä huoneeseeni nuorimmista ihmisistäni eikä yökään jännittänyt niin paljon. Taisin olla aika suloinen turrikka (ja pieni kuin mikä!).

Tällä hetkellä on aikaa vierähtänyt jo sen verran, että olen saavuttanut vuoden ja 7 kuukauden iän. Yhteiselo ihmisteni kanssa on sujunut perin mukavasti. Olen jopa hankkinut jonkin verran harrastuksiakin, jotta koiraelämäni ei kävisi vallan tylsäksi; tällä hetkellä käyn kerran viikossa harjoittelemassa agilityä. Toisinaan käyn myös mätsäreissä testaamassa näyttelytaitojani tai tapaamassa sukulaiskoiria. Olen myös suuri pallojen ja vinkulelujen ystävä ja uskoisin, että senkin voi lukea harrastuksekseni.

Tämä kelvatkoon pieni muotoiseksi esittelyksi minusta. Vuhvuh ja kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti